Kampasimpukka-parsarisotto (G, M)

, by Tiina


Parsa on hyvää, kampasimpukat maistuu ja jos siihen lisätään valkosipulia ja valkoviiniä, ei lopputulos voi olla huono - eihän? :) Maku-lehden sivuilta löytyi kampasimpukka-parsarisoton ohje, jota täytyi kokeilla. Ja suosittelen kyllä, maku oli todella hyvä! Ja ohje on helppo ja nopea tehdä ja annoksista saa pienellä vaivalla hyvinkin näyttäviä kokonaisuuksia. Tällä kertaa kokeilimme Pirkan kampasimpukoita, joita löytää kauppojen pakastealtaasta. Yllättävän hyviä nekin olivat, mutta hieman sitkeän tuntuisia lyhyestä paistoajasta huolimatta. Täysin maidoton risotto ei ole, jos siihen lisää parmesaania ja sen voi halutessaan jättää pois.


Kampasimpukka-parsarisotto

6-8 kpl kampasimpukoita
½ dl oliiviöljyä
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynttä
3 ½ dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl kanalientä
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1 dl soija- tai kaurakermaa
0,5 dl sitruunamehua
50 g maidotonta margariinia
(75 g parmesaania)

250 g vihreää parsaa

½ rkl seesamiöljyä
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria

Ota pakastetut kampasimpukat sulamaan jääkaappiin vuorokautta ennen kampasimpukka-parsarisoton valmistamista.

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli. Mittaa joukkoon riisi ja sekoittele, kunnes sipuli on kuullottunut. Kaada joukkoon 1 ½ desiä viiniä ja anna porista miedolla lämmöllä edelleen koko ajan sekoittaen. Lisää 1 ½ desiä kuumaa kanalientä. Lisää lientä ja viiniä vähän kerrallaan tarvittaessa. Maistele ja tarkista ettei riisi pääse ylikypsymään. 15 min keittämistä riittää!

Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää kerma. Sekoita hyvin. Purista sitruunasta mehu ja lisää sitä risottoon yhdessä kuoriraasteen ja juuston kanssa. Sekoita joukkoon voi. Risotto on valmis, kun riisi on al dente ali napsahtaa hampaissa. Koostumuksen tulee olla valuvan löysä.

Leikkaa parsoista sentti, pari pois tyvipäästä. Viipaloi ja keitä hetki suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja lisää loppuvaiheessa risoton joukkoon. Tarkista maku.

Kuivaa kampasimpukat talouspaperiin ja paista nopeasti seesamiöljyssä kuumalla pannulla tai parilalla. Pari minuuttia per puoli riittää, jolloin simpukat jäävät meheviksi. Mausta paistunut pinta. Nosta kampasimpukat parsarisottoannosten päälle.

Tarjoa kampasimpukka-parsarisotto heti.


0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Päärynä-suklaakakku suklaakuorrutteella

, by Tiina


Viikonloppuvierailu anoppilassa on nyt takana ja tavaksi tulleen tavan mukaisesti matkaan lähti myös kakku korvaamaan kukkasia ja kortteja. Mikäs sen parempi mahdollisuus kokeilla taas jotain erilaista :) Jälleen kerran alkuperäinen ohje löytyy pikku murusia -blogista, mutta ajanpuutteen vuoksi tein kakun vähän yksinkertaisemmin jättäen paahtokinuskin valmistuksen kokonaan pois.

Ohjeesta tuli sen verran matala kakku (18 cm vuokaan), ettei siitä saanut leikattua kuin 2 osaa. Kannattaa melkein tehdä 1.5-kertaisena, mikäli haluaa saada kakun kolmeen eri osaan. Pohjasta tuli todella suklaisen mehevä eikä sen kostuttamiseen tarvitse paljoa. Itse kostutin pohjia valelemalla valmista kinuskikastiketta ohuen kerroksen ennen täytteen laittoa ja lopuksi myös kakun päälle. Päärynämousse kakun välissä oli kivan raikas ja tasoitti kakun muuten hyvin suklaista olemusta. Päärynän määrän voisi kyllä tuplata, jottei se kokonaan häviä mascarponen alle.

 


Suklaakakkupohja
 (18 cm vuoka)

55 g margariinia
20 g tummaa suklaata
30 g öljyä
90 g vettä
50 g crème fraîchea
55 g kananmunaa (~1 kpl)
65 g sokeria
35 g fariinisokeria
110 g vehnäjauhoja
15 g tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
⅔ tl leivinjauhetta
⅓ tl soodaa
ripaus suolaa

kinuskikastiketta
omena-vaniljahilloa

Sulata margariini ja suklaa vesihauteessa. Punnitse öljy, vesi, crème fraîche, kananmuna ja sokerit ja yhdistä suklaa-margariiniseoksen kanssa yhteen. Punnitse loput kuivat aineet erikseen ja yhdistä lopuksi aikaisemman seoksen kanssa ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun 18 cm vuokaan ja paista 175 °C noin 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kahteen osaan. Laita ensimmäinen kakkupohja reunavuokaan ja kostuta kinuskikastikkeella. Pursota pohjan päälle hillorenkaat.

Päärynämousse
150 g 300 g soseutettua päärynää (2 kpl)
250 g mascarponea (1 prk)
1 tl vaniljasokeria
4 rkl tomusokeria
4 liivatetta
2,5 dl vispikermaa

Laita liivatteet hetkeksi kylmään veteen. Kuori ja soseuta tuore päärynä ja yhdistä mascarponeen. Lisää sokerit ja tarkista maku. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sulata liivatteita pienessä määrässä kiuhuvaa vettä ja yhdistä mascarponemassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Yhdistä lopuksi kermavaahto massan joukkoon. Kaada mousse vuokaan ja aseta seuraava kakkupohja päälle (laita hetkeksi jääkaappiin ennen pohjan lisäämistä, mikäli mousse on vielä liian juoksevaa). Kostuta kinuskikastikkeella kakun päältä. Laita jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään asti.


Suklaakuorrute
260 g tummaa suklaata
2,5 dl kuohukermaa

Lämmitä kerma kattilassa, mutta älä kiehauta! Lisää suklaa joukkoon ja sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Nosta kakku ritilän päälle ja laita alle leivinpaperia. Kaada hieman jäähtynyt suklaa kakun päälle ja levitä tarvittaessa lastalla tasaiseksi.

Ja vielä näin jälkikäteen onnea kaikille äideille, joita juhlistettiin viime sunnuntaina!

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Mangojuustokakku (G, VL) + itsetehty vaniljaesanssi

, by Tiina


Mangossa on sitä jotain! Itse pidän mangosta todella paljon ja varsinkin salaatin joukkoon laitettuna tuore mango toimii todella hyvin. Juustokakuissa olen aikaisemminkin käyttänyt mangoa, mutta nyt sitä tuli tähän kakkuun tuplasti enemmän. Oikaisin hieman ja ostin mangososeen valmiina ja Piltiltä löytyi ainoastaan pelkkää mangoa sisältävä lastenruokapurkki. Muilta valmistajilta löytyi myös mangoa, mutta joukkoon oli laitettu banaania, päärynää tai jotain muuta hedelmää. Lasten sosepurkit ovat todella käteviä käyttää, eikä ne sisällä lisättyä sokeria / suolaa /säilöntäaineita.

Lisäksi käytin kakun täytteeseen lorauksen itsetehtyä vaniljaesanssia. Valmistin muutaman pullollisen esanssia joululahjoiksi ja jätin yhden itselle koekäyttöön. Tällainen pieni esanssipullo on kiva pieni lahja juhlaan kuin juhlaan. Ja helppo valmistaa, vaikka itse valmistumiseen saa varata aikaa vähintään 3 kk. Itse käytin esanssipulloina Clas Ohlsonilta saatavia 7 cl pulloja.


Vaniljaesanssi / Vanilla extract

1 vaniljatanko
6 cl alkoholia (esim. Koskenkorva)

Halkaise vaniljatanko ja leikkaa se pituussuunnassa kolmeen osaan. Laita vaniljatangon palaset alkoholilla täytettyyn tiiviiseen lasipurkkiin ja sulje korkki. Esanssi valmistuu ajan myötä ja maku voimistuu mitä kauemmin vaniljatangot ovat liuoksessa. Minimiajaksi on sanottu 3 kk, jonka jälkeen esanssi olisi käyttövalmis ja säilyy vielä sen jälkeen pitkään. Voidaan käyttää missä tahansa, esimerkiksi jäätelön valmistuksessa, leivonnassa tai makeuttamassa kahvia.


Mangojuustokakku (22-24 cm irtopohjavuoka)

Pohja:
3 dl rouhittuja pähkinöitä (pekaani & cashew)
2 rkl raakakaakaojauhetta
2-3 rkl hunajaa
50 g margariinia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3,3 dl kuohukermaa
6 liivatelehteä
5 dl mangososetta (4 prk Pilttiä)
0,5 dl sitruunamehua
2 rkl hunajaa / nestemäistä steviaa
(+ vaniljaa vaniljamyllystä / vaniljaesanssia)

Hienonna pähkinät blenderissä pieneksi rouheeksi. Lisää sulatettu voi ja muut raaka-aineet pähkinärouheen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Tarkista makeus, itse käytin pähkinöitä 2/3 pekaania ja 1/3 cashewta ja lopputulos kaipasi hieman lisää hunajaa. Levitä massa leivinpaperilla suojatun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja painele varovasti massaa tiiviimmäksi.

Laita liivatteet kylmään veteen ~5 minuutiksi. Vatkaa kuohukerma löysähköksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja mangosose yhteen. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Mikäli haluat, voit lisätä kakkuun myös vaniljaesanssia ja ripauksen vaniljaa. Yhdistä mangoseos kermavaahdon kanssa. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja sulata liivatteet veteen, lisää lopuksi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen vaahdon joukkoon. Kaada lopuksi pähkinäpohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään neljän tunnin ajaksi tai yön yli.

Vinkki! Kiireellisessä tapauksessa laita kakku pakastimeen noin puoleksi tunniksi tai kunnes massa on selvästi jähmettynyt eikä liiku heiluteltaessa.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Iloa ja hyötyä puutarhasta -kurssi - Kaarinan työväenopisto 2015

, by Tiina


En ikinä ole ollut kovin etevä viherpeukalo, vaikka yrityksiä on ollut useita. Viherkasvitkaan eivät tunnu pysyvän hengissä kovin kauaa elleivät ole todella sissejä ja kestävät vaihtelevia olosuhteita kuivasta liian kosteaan. Viime syksynä selasin Kaarinan työväenopiston kursseja ja silmiini osui "Iloa ja hyötyä puutarhasta" -kurssi, jonne ilmoittauduin. Kurssi alkoi 4.3. ja tunteja järjestetään kerran viikossa aina yhden tunnin kerrallaan. Mukana on noin kymmenkunta asiasta kiinnostunutta osallistujaa, joiden vihertaustat vaihtelivat laidasta laitaan.

"Puutarhanhoito on mitä parhainta terapiaa, ja puutarha voi olla pihalla, parvekkeella tai vaikka ruukuissa ikkunalaudalla. Opit kasvattamaan itse teeyrttejä, helppoja terveysvihanneksia, syötäviä kukkia ja maistuvia maustekasveja. Käyttämällä keskenään viihtyviä, helppohoitoisia kasveja nautit puutarhan sadosta ja kauneudesta ilman stressiä."

Kurssin kuvaus kuulosti houkuttelevalta ja jos sieltä saisi vinkin tai pari hyötykasvien kasvattamiseen, on kurssi maksanut hintansa takaisin. Ensimmäiseltä tunnilta hyödyllisin info koski kumppanuuskasveja. Kumppanuuskasvit ovat sellaisia, jotka viihtyvät vierekkäin. Kasvi voi tarjota suojaa tuulelta (maissi), luovuttaa typpeä maahan (pavut), harhauttaa hyönteisiä (voimakkaasti tuoksuvat yrtit, sipulit, samettikukka), houkutella hyötyhyönteisiä (kurkkuyrtti, kehäkukka) tai houkutella tuholaisten vihollisia (tilli). Samettikukka erittää juuristaan rikkipitoista ainetta, mikä tuhoaa kasvien juuristoa vahingoittavia ankeroisia.

Ja useat nääistä viihtyvät niin parvekkeella ruukussa kuin puutarhassa kasvimaalla. Itse ainakin ajattelin kokeilla ruukkukasvatusta. Yksi hyvä idea tällaiseen mainittiin myös kurssilla:

"Salaattia on helppo kasvattaa myös ruukuissa tai pesuvadissa, johon voi laittaa esim. 5 erilaista salaattia tai esim. 2 lehtisalaattia, kyntelin, ruohosipulin ja rucolan. Vadissa pitää olla reiät pohjassa ja ennen mullan lisäämistä pohjalle levitetään salaojitukseksi pikkukiviä, ruukunpalasia tai kevytsoraa."

Meidän piha ei ole niin suuri, että sinne kunnon kasvimaata pystyy laittamaan, joten hyvä vaihtoehto on kasvattaa hyötykasveja ruukussa. Kumppanuuskasveja hyödyntäen kasvatuksen pitäisi olla helpompaa ja stressitöntä, sillä kasvit huolehtivat toinen toisistaan.

Seuraavassa taulukossa esimerkkejä kumppanuuskasveista.

Kasvi
Hyvä kumppani
Huono kumppani
Muuta
Herne
porkkana, nauris, retiisi, kurkku, kesäkurpitsa, kaalit, punajuuri, salaattifenkoli
sipuli, purjo, tomaatti
sitoo ilmasta typpeä maaperään
Kaalit
peruna, tilli, selleri, salvia, mintut, punajuuri, rosmariini, kehäkukka, timjami, iisoppi
mansikka, salkopapu
tilli, timjami, iisoppi, rosmariini ja salvia karkottavat kaalien tuholaisia
kiinankaali kauemmaksi kaalimaalta, houkuttelee kaalituholaisia
Maissi
herne, pavut, kurkku, kesäkurpitsa
tomaatti, selleri
hyvä tuulensuoja kasveille
Persilja
tomaatti, retiisi, sipulit, porkkana
minttu, salaatti
parantaa tomaatin makua
persiljaa ei perättäisinä vuosina samoille paikoille
Peruna
pavut, kaali, piparjuuri, nokkonen
kurpitsa, kurkku, tomaatti, auringonkukka
piparjuuri torjuu koloradonkuoriaisia, nokkonen perunaluteita
Porkkana
herne, pavut, tomaatti, salaatti, sipuli, purjo, ruohosipuli, valkosipuli, retiisi, salvia ja rosmariini, samettikukka
palsternakka
sipulit, rosmariini ja salvia karkottavat porkkanakärpäsiä ja samettikukka porkkanakemppejä
Punajuuri
sipulit, kaali, pensaspapu, herne, kurkku, palsternakka, salaatti, tilli, kesäkurpitsa, valkosipuli, salvia
purjo, pinaatti
tilli parantaa makua
Purjo
sipuli, selleri, porkkana, kaali, kurkku, mustajuuri
pavut, herne, punajuuri

Salaatti
porkkana, palsternakka, retiisi, pavut, mansikka, tomaatti, punajuuri, mustajuuri, kynteli, keräsalaattilla sipulit ja kaalit
persilja, keräsalaatilla selleri
kynteli parantaa makua
Sipuli
porkkana, kurkku, palsternakka, kesäkurpitsa, mansikka, tomaatti, salaatti, kynteli, tilli
herne, pavut, retiisi
suojaa kasvustoa homeelta, karkottaa porkkanakärpäsiä
Tilli
kaali, herne, punajuuri, sipulit, pavut, kurkku, salaatti
porkkana kumina, fenkoli
parantaa sipulin ja punajuuren kasvua ja makua, torjuu juuriloisia, lehtikirvoja ja kaalilen tuholaisia
Valkosipuli
porkkana, punajuuri, ruusu, mansikka, tomaatti, salaatti, vadelma
herne, pavut, kaali
vähentää ruusun härmää, torjuu tuholaisia ja sienitauteja, edistää kasvien terveyttä ja kasvua
Kesäkurpitsa
herne, sipuli, kurkkuyrtti (houkuttelee pölyttäjiä)
peruna
kesäkurpitsa vaatii pölytyksen, myös kukat syötäviä
Pavut
peruna, kurkku, salaatti, kynteli
sipuli, purjo, herne
luovuttaa typpeä maahan, peruna + härkäpapu toimiva yhdistelmä, kynteli torjuu papukirvoja
Palsternakka
purjo, pinaatti, salaatti, sipuli
porkkana, peruna, selleri

Tomaatti
basilika, ruohosipuli, persilja, pinaatti
kurkku, fenkoli, kirveli (hidastaa tomaatin kasvua)
persiljasta hyvä maku tomaatille, basilika suojaa taudeilta ja tuholaisilta
Mansikka
salaatti, persilja, kurkkuyrtti (pölytyksen takia), valkosipuli
kaalit
mansikka vaatii pölytyksen

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Tuorepastataikina durumjauhoista sekä herkkutatti-sipulitäye

, by Tiina


Hetken aikaa mennyt edellisestä postauksesta. Paljon on kokkailtu ja tehty, mutta kuvia ei aina ehdi ottamaan ja onhan se välillä kiva syödä ennen kuin ruoka jäähtyy. Tämän lisäksi meidän perhettä kohtasi suuri suru, jonka seurauksena blogin kirjoittaminen on ollut hyvin alhaisella prioriteetillä. Tarkemmin asiasta voi käydä lukemassa täältä: Fibron elämää: Surun käsittelyvaiheet ja hyvästien jättö. Edelleenkin suru on suuri ja varsinkin iltaisin suru valtaa mielen ja kyyneleitä tulee. Mutta surusta huolimatta elämä jatkuu ja arjen keskellä voimaa saa esimerkiksi ruuanlaitosta.

Viime syksynä ostin Stockmannin Hulluilta Päiviltä raviolimuotin ja viimein kokeilimme valmistaa itse näitä herkullisia ja täytettyjä tyynyjä. Yliherkkyyksiä uhmaten pastataikina valmistettiin tavallisesta durumjauhosta, seuraavalla kerralla kokeilun alle pääsevät gluteenittomat versiot (ne tuppaavat olemaan niin murenevia valmistettaessa eikä pastakoneella saa kaunista taikinaa). Mutta nyt löytyi loistava ohje tuorepastalle ja ainakin meidän koekeittiön mielestä oli todella toimiva yhdistelmä ja helppo käyttää pastakoneessa. Alkuperäinen ohje löytyy täältä: Makuammuntaa: Tuorepastaherkkuja: tortellinit ja raviolit. Sieltä löytyy hyvät ohjeet pastan tekoa varten. Hyvä nyrkkisääntö taikinalle on luetun mukaan vanha italialainen ohje: kilo durumjauhoja ja 10 kananmunaa.


Tuorepastataikina
0,5 kg durumvehnäjauhoa
5 kananmunaa

Kaada jauhot leivonta-alustalle ja muodosta niistä keko. Tee keon keskelle kuoppa ja lisää kananmunat kuoppaan. Riko kananmunien rakenne ja sekoita vähitellen mukaan jauhoja kuopan reunalta. Kun jauhot ja kananmunat ovat sekaisin, pyörittele taikinasta pallo ja alusta puolen tunnin ajan. Anna taikinan levähtää noin 15 minuuttia kylmässä.


Herkkutatti-sipulitäyte
150 g herkkutattia pakasteena (anopin pakastamia ♥)
puolikas sipuli
provencale maustetta
riistafondia
0,5 dl juustoraastetta

Paista herkkutatteja pannulla, kunnes vesi on haihtunut. Lisää joukkoon sipuli ja kuullottele kunnes sipuli on pehmennyt ja muuttunut läpinäkyvämmäksi. Lisää mausteita oman maun mukaan ja sekoita juustoraaste lopuksi täytteen joukkoon.

Raviolimuotti oli yllättävän kätevä käyttää, mutta vaatii huolellisen jauhottamisen ennen kuin raviolit irtoavat muotista. Oikean jauhomäärän löydyttyä ravioleja oli helppo valmistaa. Pastakoneella veivataan ohkasia levyjä 2x määrä. Laitetaan ensimmäinen levy muotin päälle ja painellaan taikinaa varovasti muotin koloihin. Lisätään täyte kuoppiin ja lopuksi suljetaan raviolit toisella pastalevyllä. Hyvä kikka on sivellä raviolin reunoja kylmällä vedellä, jolloin levyt tarttuvat tiukasti toisiinsa kiinni. Sen jälkeen ei tarvitsekaan muuta kuin keittää ravioleja ~5 min ajan kiehuvassa vedessä.



0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Suklainen mango-passionjuustokakku

, by Tiina


Nopea ja helppo juustokakku, joka maistuu hyvälle. Kun vieraita on tulossa, on meillä ollut tapana laittaa aina syötävää tarjolle eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Mutta aikataulukiireiden takia täytyi tehdä pikaisia päätöksiä, mitä tehdä ja koska. Jälkiruoaksi valmistuikin sitten mango-passion-suklaajuustokakku. Reseptin helppouden takana ovat Blåbandin Mango-passionmousse sekä Blåbandin suklaamousse. Pohjaksi laitoin tavallisia Domino-keksejä tuomaan lisää suklaisuutta kakkuun. Ihan tarkkoja määriä en enää jälkeenpäin muista, sillä kakku valmistui vähän lennossa muiden töiden ohella. Mutta pääpiirteittäin ohje kyllä löytyy. Valkosuklaan voi myös sulattaa mango-passiontäytteen joukkoon, sillä suklaaosiosta tuli todella makea sen kanssa.


Suklainen mango-passionjuustokakku

Pohja:
200 g Domino keksejä
50 g margariinia

Täyte:
3,3 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 pussi Blåband mango-passionmoussejauhetta
1 pussi Blåband suklaamoussejauhetta
4 liivatelehteä
0,5 dl maitoa
100 g  Pandan valkoista suklaata

Vuoraa 22 cm halkaisijalta oleva irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit murusiksi ja lisää sulanut rasva joukkoon. Taputtele kevyesti muruseos irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti.

Laita puolet liivatteista kylmään veteen 5 minuutiksi. Kaada puolet kermavaahdosta vatkauskulhoon ja lisää pussillinen mango-passionmoussea ja vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon puolet tuorejuustosta ja sekoita vasaiseksi. Kiehauta liivatelehti pienessä määrässä vettä ja kaada vaahdon joukkoon ohuena nauhana. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään kunnes seos on selvästi jähmettynyt. (Pakastimeen laittamalla massa jähmettyy 15-30 min). 

Vatkaa loput kermasta yhdessä suklaamoussepussin sisällön kanssa. Yhdistä loput tuorejuustosta massan joukkoon. Laita loput liivatteet kylmään veteen ja sulata valkosuklaa vesihauteessa. Lisää valkosuklaa suklaamoussen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. (Tässä kohtaa huomasin, että massa oli ihan liian makea, joten lisäsin joukkoon ~0,5 dl maitoa tasapainottamaan makua). Kiehauta liivatelehti pienessä määrässä vettä ja kaada vaahdon joukkoon ohuena nauhana. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja kaada irtopohjavuokaan mango-passionmoussekerroksen päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään asti.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Gluteenittomat omenasämpylät (G, M)

, by Tiina


Gluteenittoman leivän valmistaminen on ollut haastavaa taikinasta puuttuvan sitkon takia. Monet kokeilut ovatkin päätyneet todella hauraaseen rakenteeseen tai vielä pahempaa - mauttomuuteen. Mielestäni gluteenittomilla jauhoilla valmistetut tuotteet eivät omaa samanlaista makua kuin tavallisilla vehnäjauhoilla tehdyt tuotteet. Näin ollen maku täytyy saada muualta kuten esim. siemenistä, vihanneksista tai mausteista.

Itse olen kokenut ongelmalliseksi taikinan kohottamisen tai sen olemattomuuden. Leivät ovat jääneet todella tiiviiksi eikä niihin ole tullut samanlaista ilmavuutta kuin haluaisin leivässä olevan. Myös taikinan koostumus on ollut sellainen, ettei sitä ole kauheasti pystynyt käsittelemään. Gluteenitonta leivontaa -sivulla onkin hienosti kerrottuna vinkkejä gluteenittomaan leivontaan, jotka kannattaa lukaista läpi jos haluaa ymmärtää gluteenittomien tuotteiden toimintaa. Yksi iso ero tavallisen ja gluteenittoman taikinan kohottamisen välillä on, että pääsääntöisesti gluteenittomia tuotteita kohotetaan vain kerran. Taikina valmistetaan ja heti sen jälkeen muotoillaan halutut tuotteet ja vasta sen jälkeen kohotetaan taikina ennen uuniin siirtämistä. Tuplakohotus ei paranna taikinan kuohkeutta vaan saattaa jopa nollata koko yrityksen.

Olin juuri sulattanut pakkasesta omenasosetta toista tuotetta varten ja sitä jäi paljon yli, joten sille täytyi keksiä jotain ennen kuin se menisi pilalle. Leipä oli loppumaisillaan, joten kokeilin sitten valmistaa omenasämpylöitä. Pohjana käytin tätä porkkanasämpylöiden ohjetta, mutta vaihdoin omenan porkkanan sijalle. Lisäksi käytin jauhoina tummia Jytte-jauhoja, jotka sopivat erinomaisesti leivän valmistamiseen. Jauhot kannattaa punnita, sillä gluteenittomat jauhot ovat niin hienojakoisia, jolloin mitalla mitatut tilavuudet voivat poiketa paljonkin.



Omenasämpylät, 9 isoa (G, M)

5 dl lämmintä vettä
1 rkl psylliumia
1 rkl sokeria
2 tl kristallisuolaa
2 pss kuivahiivaa (tai 50 g tuoretta)
2½ dl omenasosetta
½ tl ksantaania
500 g tummia Jytte-jauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Lämmitä vesi mikrossa (kuivahiivaa käyettäessä 42 astetta, tuorehiivalle 37 astetta) ja lisää joukkoon psyllium, sokeri, suola ja hiiva ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota 5 min. Sekoita jauhojen joukkoon ksantaani ja yhdistä puolet jauhoista psylliummassan joukkoon omenasoseen kera koko ajan vaivaten. Jälleen kerran yleiskone osoitti hyvän apunsa, jolloin kädet jäivät vapaaksi. Vaivaa taikinaaa hetken ja lisää joukkoon oliiviöljy sekä loput jauhoista. Jatka taikinan vaivaamista vielä 5 minuutin ajan voimakkaasti. Kastele kädet veteen helpottaaksesi taikinan käsittelyä ja muotoile taikinasta sämpylöitä leivinpaperitetulle pellille. Anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa 45 min ja paista 225 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.



0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Kikherne-porkkanapihvit ja tzatsiki (G,M)

, by Tiina


Näin joulun jälkeen on kiva keventää ruokaa ja varsinkin omalla kohdallani huomaan himoitsevani enemmän kasvisruokaa kuin liharuokaa. Joulu tulee vietettyä tienpäällä vuodesta toiseen ja kilometrejä kertyy aina se tuhatkunta ennen kuin päästään takaisin kotiin omaan arkeen. Jouluna tulee vierailtua useamman sukulaisen luona ja jouluruokia tulee syötyä yhtä jos toista - ja ehkä enemmän kuin tarvitsisi energiamäärän mukaan. Mutta joulu on vain kerran vuodessa ja silloin saa luvan kanssa syödä kaikkia herkkuja! Mutta nyt on aika palata arkeen ja keventää kaloreita.

Kasvisruoasta pitäville ja Turun seudulla asuville tai kylään tuleville voin lämpimästi suositella Eliksiiri-kasvisruokaravintolaa Turun keskustassa. Aivan älyttömän hyvää kasviruokaa ihan kylmistä salaateista lämpimiin aterioihin ja keittoihin. Paikan päällä saa itse kasata haluamansa kokonaisuuden lautaselle, joka kassalla punnitaan ja näin ollen maksat juuri siitä mitä otit. Meidän annoksien hinnat olivat 8-10 € ja sillä määrällä nälkä pysyi poissa koko päivän aina lounaasta päivälliseen asti (ja sekin oli hyvin kevyt, kun nälkä ei ollut vieläkään iso).


Eliksiirissä maistoimme porkkanapihvejä, jotka veivät kielen mennessään. Ne olivat parhaimman makuiset kasvispihvit, joita olen koskaan syönyt - paljon makua ja silti ihanan meheviä. Tästä innostuneena yritimme kotonakin valmistaa porkkanapihvejä itse alusta asti. Ja tavoitteena oli valmistaa ne maidottomana ja gluteenittomana. Aikaisemmin olimme ostaneet  Kupittaan Citymarketista kuivattuja kikherneitä ja ajattelin niillä tuoda makua, proteiinia ja koostumusta pihveihin ja lisätä ne porkkanaraasteen mukaan. Kuivat kikherneet tulee liottaa vedessä väh. 2h ajan, mutta itse laitoin ne likoamaan yön yli ja taisivat olla yli 12 h vedessä. Yllätys oli suuri, kun kikherneet olivatkin turvonneet nesteessä lähes kolminkertaiseksi :D Näin ollen porkkanapihveitä tulikin kikhernepihvejä, joissa oli porkkanaa mukana. Sekin toimi hyvin, tosin koostumus jäi hieman liian kuivaksi omaan makuun. Lisäksi kannattaa varata aikaa myös kikherneiden keittämiseen, niitä tulee liotuksen jälkeen keittää ~ tunnin ajan.

Kikherne-porkkanapihvit  (G,M)

2 dl kuivattuja kikherneitä
3 isoa porkkanaa
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
4 kananmunaa
3/4 kasvisliemikuutio
mustapippuria, paprikajauhetta, valkopippuria, cayennepippuria

Laita kikherneet veteen likoamaan yön yli ja keitä niitä sen jälkeen tunnin ajan kattilassa. Raasta porkkanat, kuutioi sipulit ja kuullota kasviksia pannulla pienessä määrässä öljyä kunnes ovat muuttuneet hieman läpinäkyviksi. Lisää joukkoon mausteita sekä murennettu kasvisliemikuutio (voit liuottaa myös pieneen määrään vettä ja hauduttaa veden pois pannulla). Laita kikherneet blenderiin ja pyöräytä niitä sen verran, että rakenne hajoaa. Ei tarvitse ihan kokonaan murskata, palaset tuovat lisää rakennetta pihveihin. Riko kananmunat astiaan ja lisää joukkoon kikhernemassa sekä hieman jäähtyneet kasvikset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Paista kuumalla pannulla, kunnes pinta saa kauniin värin.


Tzatsiki (G,M)

½ prk soijajogurttia
½ kurkku
½ tl suolaa
1-2 valkosipulinkynttä
sitruunamehua
kuivattua minttua

Raasta kurkku raastinraudalla ja laita siivilään. Lisää joukkoon suola ja anna nesteen valua ~15 min ajan ja painele lopuksi lusikalla mahdollisimman paljon nestettä pois. Pilko valkosipulinkynnet ja lisää kaikki aineet soijajogurtin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mikäli soijajogurtti maistuu liian makealle, lisää joukkoon enemmän sitruunamehua tai ripaus suolaa. Anna tekeytyä hetken kylmässä.

2 kommenttia :

Lähetä kommentti