Gluteeniton lasagne - myös maidoton versio! (G,M)

, by Tiina


Gluteenittomia tuotteita löytyy nykyään paljon hyvin varustelluista ruokakaupoista. Enää ei gluteeniton ruokavalio tarkoita luopumista tavallisista aterioista kuten pastoista tai kastikkeista saati sitten leivästä. Hintaa näillä tuotteilla on edelleen enemmän kuin tavallisissa tuotteissa, mutta välillä oman hyvinvoinnin eteen tulee vähän panostaa. Puhun tavallisista tuotteista ja näillä tarkoitan nimenomaa gluteenia sisältävät tuotteet, joissa on käytetty vehnää, ohraa tai ruista.

Nyt olenkin oppinut tuntemaan uusia ruoka-aineita, joita gluteenittomassa ruokavaliossa voidaan käyttää. Ennen en ollut kiinnittänyt näihin tuotteisiin niin paljoa huomiota kuin nyt. Esimerkiksi tattari, kvinoa ja gluteeniton kaura sopivat mainiosti herkällekin vatsalle. Tattarista saa tehtyä leipiä, joiden hapan maku muistuttaa vähän ruisleipää. No, ei se tattari ruista voita, mutta toimii kyllä korvikkeena.


Jauhojen ja valmistuotteiden lisäksi kaupoista löytyy runsaasti myös pastatuotteita, joita olenkin ostanut kotiin kokeilua varten. Nyt vuorossa oli Semperin lasagnelevyt, jotka pääsivät eilen kokeiluun. Lasagnesta tuli lähes maidoton, jos ei oteta huomioon juustoraastetta lasagnen pinnalla. Jääkaapissa oli avattu juustoraastepussi ja ajateltiin käyttää se pois. Itse en ole niin herkkä, että noin pieni määrä maitoa aiheuttaisia vielä mitään oireita. Mutta maidoton versio onnistuu hyvin jättämällä juustoraasteen pois kokonaan :) Maitona käytettiin muuten kevyttä soijamaitoa ja maidotonta voita löytyy esim Floralta. Myös laktoositon margariini (merkkiä en nyt muista) on maidoton.


Gluteeniton lasagne

Bechamel- eli valkokastike
60 g (maidotonta) voita
50-60 g gluteenittomia jauhoja
1 l kevyttä soijamaitoa
valkopippuria
suolaa

Sulata voi kattilassa ja lisää gluteenittomat jauhot ja sekoita nopeasti sekaisin - älä ruskista jauhoja. Lisää joukkoon soijamaito ja kiehauta muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen kunnes kastike alkaa sakenemaan. Lisää lopuksi mausteet joukkoon.

Bolognese- eli punainen kastike
400 g jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
1 prk mutti tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio
jalopenoja maun mukaan
mustapippuria
sokeria

Kuori sipulit ja kuullota ne miedolla lämmöllä isolla paistinpannulla pienessä määrässä öljyä, Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Lisää seuraavaksi tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua puolisen tuntia.

Voitele iso uunivuoka oliiviöljyllä ja kasaa vuoronperään jauhelijakastike, valkokastike ja lasagnelevyt aloittaen jauhelihakastikkeella ja päättäen valkokastikkeeseen. Ripottele päälle juustoraastetta tai jätä kokonaan pois saadaksesi maidoton versio. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia ja anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua.


3 kommenttia :

  1. Todella hyvää, tein kauramaitoon .

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvä resepti lasagneen! Kiitos tästä! Lisäsin vielä pari desiä porkkanaraastetta sekä toisen samanmoisen kesäkurpitsaraastetta, jotta mukaan saa helposti kasviksia ja tulee vielä vähän ruokaisampikin. Pinnalle maidotonta juustoraastetta 😉 Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan oli hyvä idea lisätä joukkoon kasviksia, tekee lasagnesta ihan erilaisen ja varmasti ruokaisamman. :)

      Poista