Tuunattu tarjotin - ensimmäinen mosaiikkityö

, by Tiina

Tästä lähdettiin.

Sain käsiini vanhan, avopuolisoni vuonna 1994 tekemän puisen tarjottimen. Tarjotin oli ollut isoäidin käytössä ja toinen kahvoistakin oli rikkoutunut matkan varrella. Ennen kuin tarjotin heitettiin roskiin, nappasin sen talteen ja ajattelin antaa sille uuden elämän :)

Tarjottimen pohjana oli vanerilevy ja reunoina toimivat pienet listan palaset. Koko tarjotin oli lakattu ja pinta oli hyvin kiiltävä. Puun väri on joissakin tapauksissa ihan kiva, mutta nyt tarjotin mielestäni tarvitsi ihan ensimmäiseksi kunnon hiomisen ja uuden väripinnan. Puun väri sai väistyä uuden tieltä.

Tarjotin kahden maalikerroksen jälkeen.
Tarjottimen pinnalla oli paljon lakkaa, jota jouduin hiomaan kauan pois. Kätevää olisi ollut, jos käytössä olisi ollut hiomakone, mutta sen puuttuessa tyydyin hiomaan koko tarjottimen käsin hiekkapaperia käyttäen. Hiomisen jälkeen pyyhin hiontapölyt kostealla rätillä pois ja annoin tarjottimen kuivua kunnolla seuraavaan päivään.

Seuraavaksi vuorossa olikin maalaaminen. Maalina käytin ihan tavallista huonekalumaalia ilman mitään sävytyksiä, sillä halusin pitää värin puhtaan valkoisena. Valittavana oli puolihimmeä tai kiiltomaali ja päädyin loppujen lopuksi käyttämään kiiltävämpää versiota. Maalauksessa käytin tavallista pensseliä, jolla sain helposti levitettyä maalia myös nurkkiin. Materiaali oli hiomisen jäljiltä hyvin huokoista ja ensimmäinen maalikerros imeytyikin puun sisälle. Annoin ensimmäisen maalikerroksen kuivua seuraavaan päivään asti ja lisäsin vielä toisen kerroksen maalia saadakseni tasaisemman lopputuloksen.


Seuraavaksi vuorossa oli uuden mosaiikkipinnan suunnitteleminen. Tilasin Mosaiikki Myymälästä tarvikkeet tulevaa työtä varten. Koska en ole aikaisemmin mosaiikkitöitä tehnyt, jouduin tilaamaan myös perustarvikkeita, kuten mosaiikkileikkurit. Ja suosittelen kyllä kyseistä verkkokauppaa, tilaus lähti postiin samana päivänä ja tuotteet olivat laadukkaita ja hinta kohdillaan.

Tilasin seuraavat tarvikkeet:
- 1 kg Moonlight mix 
Collall All-Purpose liima, 100 ml
- 1 kg Saumalaasti, valkoinen
Kumilasta
- Saumasieni
- Lasisakset

Kuviot alkoivat pikkuhiljaa muodostumaan.


Seuraavaksi tiedossa oli palapelin rakentamista, kun asettelin mosaiikkipaloja tarjottimelle. Erilaisia mosaiikkikuvioita olin yrittänyt googlettaa, mutta tarkkaa kuvaa kuvioista ei ollut kun aloitin palasten asettamisen alustalle. Kuva syntyi sitä mukaa, kun palasia laitoin. Hieman jouduin lajittelemaan erivärisiä palasia, jotta osasin hahmotella eri värien riittoisuuden; pussissa oli selvästi vähemmän mustia ja tumman harmaita palasia kuin vaaleampia. Siitä se idea sitten lähti.

Tummat palaset muodostavat tarjottimella olevat pääkuviot ja vaaleammat palaset muodostavat kaksivärisen taustan tummille kuvioille. Asettelin palasia alustalle ilman liimaa, jotta pystyin tarpeen mukaan muokkaamaan palasten paikkaa tai suunnittelemaan kuvioita uudelleen. Lopulta olin tyytyväinen palasten järjestykseen ja edessä oli seuraava urakka: liimaaminen.
Koko työn pitkäaikaisin vaihe oli mosaiikkipalasten liimaaminen yksitellen pohjaan kiinni. Haasteita työhön toi palasten liikkuminen ja pienikin tönäisy tai palasen irtoaminen saattoi siirtää useita muita palasia pois paikoiltaan. Huomasin myös, että liimatessa palasia tuli laitettua tiiviimmin, jolloin työn edetessä ylimääräisiä välejä joutui paikkailemaan ja kuvion sijaintia joutui hienosäätämään koko liimausprosessin ajan.

Liimaamisen jälkeen oli vuorossa saumalaastin valmistus ja massan levittäminen palojen päälle. Laastin mukana tulleiden ohjeiden avulla valmistin massan (0,3 dl vettä / 1kg laastia kohden) muoviämpäriin. Ohjeissa neuvottiin lisäämään kylmään veteen vähän kerrallaan jauhetta ja sekoittamaan massaa jatkuvasti. Ohjeissa puhuttiin ihan laitteesta sekoitusta varten, mutta hyvin tuollainen pieni määrä sekoittui myös muovisen kapulan avulla. Loppumassan sekoitin käsin kertakäyttöhanskat kädessä. Vähän kuin olisi sämpylätaikinaa vaivannut :) Sen jälkeen massan annettiin seistä 10 - 15 min, jonka jälkeen sekoitin sitä vielä kerran käsin ja kippasin massan laattojen päälle.

Massan levitys ei käynytkään niin helposti kuin olin ajatellut. Laasti oli mielestäni ehkä turhan kiinteää, jolloin sen tasaisesti laittaminen mosaiikkipalojen väliin oli haastellista. Yritin lastaa apuna käyttäen painaa kunnolla, jotta laastia levittyisi tarpeeksi palasten väliin. Ja koska massa oli niin kiinteää, lähtivät muutamat palaset irti levityksen aikana. Onneksi tässä vaiheessa ne sai vielä laitettua takaisin paikalleen. Kun laastia oli tarpeeksi, pyyhkäisin lastan avulla ylimääräiset laastit pois ja annoin työn kuivua 15-20 min. Kun laasti ei enää tarttunut selvästi sormiin, kastelin sienen veteen ja vetelin työn yli kostean sienen avulla irrottaen ylimääräistä laastia palojen päältä. Liiallinen määrä vettä sai saumat vetistymään, joten sen kanssa sai olla tarkkana. Annoin työn kuivua taas muutaman minuutin ja toistin sienellä pesua kunnes palaset olivat puhtaat ja saumat sileät ja tasaiset. Parin tunnin kuluttua laasti oli sen verran kuivunut, että työn pystyi puhdistamaan kostealla liinalla.

Loppusilauksena porasin tarjottimen päätyihin reiät kahvoille ja ruuvasin kahvat paikallee. Ja näin valmistui ensimmäinen mosaiikkityö! Tulipahan kokeiltua hiomista, maalaamista, mosaiikkityötä, saumalaastin laittamista, poraamista ja ruuvaamista. Ei mitään, mistä insinööri ei selviäisi ;) Erittäin hyvät ohjeet mosaiikin tekemiselle löytyy Yhteishyvän artikkelista.

Lopputuloksena uuden ilmeen saanut tarjotin.

2 kommenttia :

  1. Oikun näyttää hienolta! Riittäisiköhän itsellä kärsivällisyys mosaiikkitöihin, kun luonne on hieman kaikkimullehetinyt :) Mieli tekisi kyllä kokeilla. Mukavaa, että osallistuit linkkibileisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen. Ja kannattaa kokeilla mosaiikkityötä, itsellänikin on lyhyt pinna ja haluan kaiken aina heti ja silti onnistuin :D Työ oli niin mukavaa ja vei mennessään eikä yhtään haitannut, että siihen kului aikaa.

      Poista